torstai 18. huhtikuuta 2013

R.I.P. Margaret Thatcher

Tehdäämpä sitä yksi iso juttu pääministerin kuolemasta. Vaikka en ole tämän maan kansalainen tai saati edes elänyt kun Baronitar Thatcher on ollut pääministerinä, oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä katomaan millaisen shown ne oli saanut aikaan keskustassa. Uutisissa on ollut kamalasti kaikkea ja muusta ei ole puhuttukkaan viimeiseen viikkoon, ihan positiiviseen sävyyn hänen kuolemastaan on puhuttu. Ainoa suuri kyseenalainen asia on hautajaisten lasku - 10miljoonaa!! Whaat?!? Kyllä musta sillä rahalla tehtäisi muutakin kun järjestettäisiin hautajaisia, ja ne on vielä verorahoja. No eipä koske mua, Suomen kansalainen kun olen :) 
Olin odottanut todella suurta kulkuetta ja kuningattaresta edes vilausta, mutta ei. Kadut oli tyhjempiä kun  kuvittelin ja mistään ei ollut mitään tietoa(mitä tapahtuu, kuka tulee ja mistä, mihin aikaan). Poliiseja oli hurjan paljon, vaikka jokaiselle oma. Siinä sitten seisoskeltiin Trafalgar Squarella, kun yhtäkkiä alko valokuvien räpsintä. 
Sujahduksessa meni arkku Union Jack lippuineen ohi. Se tapahtu niin nopeasti, hyvä että kerettiin ees itse arkku nähdä. Siinä se sit oliki :D 

ja sinne suhahti arkku, iina sai justjajust kuvan!
 
 
Arkun bongailijat
  
St. Paulin katedraalilla olis päässyt näkemään itse kuningattaren, mutta sinne tungokseen ei lähetty talsimaan. Sunnuntaina Lontoon maratoonilla voi nähdä Prinssi Harryn, tää tyttö menee sinne siis! Ehkä se prinssi mutkin huomais ja olisi ihan hullaantunut muhun, haha in my dreams! ;) 

 Tollaisen ihanuuden ostin tänään, 2.3puntaa! Voi Benkku ja Jerry - elämäni miehet, eivät petä koskaan ja aina tukena kun tarvii ;) Nyt voinki nautiskella rauhassa työpäivän jälkeen, namnamnam...


Laters, xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti