maanantai 18. maaliskuuta 2013

this is my life

Viikonloppuna ei tapahtunu kummallisuuksia: vietettiin Saint Patrickin päivää, käytiin Suomikirkolla pääsiäismyyjäisissä karjalanpiirakoilla ja rahkapullilla, vettä tuli ja tulee sangosta kaatamalla...
En oo hirveesti kertonu tästä mun aupair-arjesta kummosemmin, niin ajattelin nyt sitte tehä postauksen siitäki. Mitä siis oikeasti tapahtuu päivisin:

Elikkäs asustelen Pohjois-Lontoossa Hollowayn alueella brittiläisessä perheessä(kyproslaista taustaa myös). Kattelen 10-vuotiaan pojan perään päivittäin, eli saatan aamulla kouluun ja haen koulupäivän jälkeen. Siinä välissä mulla on noin kuusi tuntia aikaa tehä omia juttuja, mutta kotitöitä esim pyykkien ja tiskien laittoa pitää tehdä päivittäin(menee noin 30 min). Yleensä keskiviikkoisin sitten teen ison siivouksen, jossa meneekin koko päivä(kolme kerrosta kokolattiamattoa...) Monella auppari kaverilla on saman kaavan mukainen päivä, joten hyvin kerkeää esim leffassa käydä, leipoa tai mitä nyt milloinki keksii. Koulun jälkeen H:lla on yleensä fudista tai läksyjen tekoa, liian suuri osa iltapäivästä kyllä menee telkkarin katseluun tai iPadillä pelaamiseen. Illallisen kokkaus kuuluu myös mulle, mikä ei todellakaan ole ongelma! Ainoa probleemi meinaa olla ideoiden loppuminen, kun tässä perheessä syödään suht yksitoikkoisesti kanaa, pastaa ja brittiläisiä makkaroita, that's it. Illalla viralliset työt loppuu siinä seiskan-kasin välissä, mutta aupair ei ole vain "työntekijä", vaan myöskin osa perhettä. Iltaisin ja viikoloppuisin saatetaan yhdessä pelailla, käydä kaupoilla tai kattella leffoja yhdessä. Viikolla voi olla myös beibisittausta elikkä olen iltaan asti töissä, kun vanhemmat ovat humpalla tai työasioiden parissa. Välillä menee kyllä niin hermo koko perheeseen ja enimmikseen H:n kanssa tulee kinasteltua aika paljon. Silloin päässä kuulee ajatuksen: tää on vaan mun työtä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Viikoloput on vapaita! Eli kotona mua ei hirveästi silloin nää tai kuule, hih :)

Aupairina (mun mielestä) olon plussia:

+ kielitaito paranee
+ pääsee tutustumaan uuteen kulttuuriin ja maahan
+ kerää uusia ja mahtavia kokemuksia
+ tapaa paljon uusia ihmisiä ja saat hyviä ystäviä
+ itseinäistyminen
+ pääsee reissaamaan jos on aikaa ja rahaa
+ työ suht helppoa(jos lapset osaa käyttäytyä)
+ ei tarvii huolehtia mistään eli huoleton elämää(kunhan puhelimessa on credittiä, niin kaikki hyvin)
+ kärsivällisyys ja ns. sietokyky kasvaa

Miinuksia:

- ei omaa rauhaa (on töissä ns. koko ajan)
- työ ajoittain todella yksinäistä (kavereita näkee suurimmaksi osaksi viikonloppuna)
- koti-ikävä on suuri
- kokonaan host-perheen armoilla eläminen(itsekin jouduin kerran jo vaihtamaan perhettä kun kaikki ei mennyt kuin piti)

Plussia on tietty enemmän!  Heh, onhan tää nyt aika kivaa asua Lontoossa. Tää on niin paras paikka ja mahti seuraa, ehkä jonain päivänä mulla on ihka oma kämppä täällä, you can always dream ;)

paras ostos hetkeen, Wellies=kumpparit!
Argh, päänsärky vaivaa ja ei jaksa enää tuijottaa kuvaruutua...

i'm completely wet...
Laters, xx

PS. Yllä olevan kuvan kupla sateenvarjon sain ihanalta brittimieheltä, kun hän ei jaksanut sitä enää kantaa. Mulle se oli päivän pelastus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti