| illan yksi harvoista yhteiskuvista jonka voi julkasta :D |
| loppujen lopuksi kukkaki vietiin pöydästä... |
| me tilattiin nachoja, onion ringsejä ja ranskiksii. missä nachot? |
Juhlan täytteinen viikonloppu takana kuvista päätellen. Lauantaina tosiaan lähdin kohti Leighton Buzzardia ja Saraa. Sen sanon, että jos on mahdollisuus kulkea bussilla Englannissa, ottakaa se! On niin hemskutin kallista matkustaa junalla. Esimerkkinä voin kertoa: kattelin kerran Lontoo-Birmingham väliä ja oli 120 puntaa pahimmillaan(halvemmalla saa jos ottaa paljon etukäteen vinkvink). Tosi kiva oli viettää viikonloppu jossain muualla, kerrankin jotain erilaista ettei ainaista Mäkissä tai Costassa hengailua :p
No sunnuntai meni tuttuun tapaan toki sängyssä lahnaillessa ja lötköillessä, mutta kerrankin oli seuraa ;) Yllä oleva leffa tuli myös katsottua, olin jo pitkään halunnut sen nähä ja nyt se oli ilmestynyt myös Netflixiin. Mitään leffasta ei tiedetty, muutakuin että siinä oli kuumis Channing Tatum. Ja hyväksi ja ehdottomasti HAUSKAKSI se osoittautuikin, onneksi! Vatsalihaskset sai taas jumppaa kun Saran kanssa pissat housussa naurettiin tyhmille jutuille. Juuri oikea leffa sunnuntaioloon, kattokaa ihmeessä :D
Nyt kömmin lämpöisen peiton alle tutimaan. Hyvää yötä!
Laters, xx




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti